Vastuullisuustyö Kotipizza Groupissa

Vastuullisuus on tekoja kestävämmän liiketoiminnan hyväksi. Tutustu alla esimerkkeihin Kotipizza Groupin vastuullisuustyöstä avainteemoittain. Kuvaan on koottu Kotipizza-ketjun vastuullisuustekoja vuodelta 2021. 

Lue lisää vuosien 2022, 2021, 2020 ja 2019 tärkeimmistä vastuullisuusteoista Vastuullisuus Kotipizzassa 2022 –, Vastuullisuus Kotipizzassa 2021 –, Vastuullisuus Kotipizzassa 2020 – ja Vastuullisuus Kotipizzassa 2019 -raportista.

Vastuullinen hankinta

Kotipizza Groupin oma tukku Foodstock hankkii valtaosan konsernin ravintolaketjujen raaka-aineista. Raaka-aineiden alkuperän jäljitettävyys ja läpinäkyvyys ovat vastuullisuustyön kulmakivi. Foodstock korostaa tavarantoimittajien valinnassa vastuullisuutta ja tarkastaa ne paikan päällä henkilökohtaisesti. Useimpien kanssa on tehty yhteistyötä pitkään. Sen ansiosta tiedämme, mistä ruoka tulee, ja voimme luottaa ruuan laatuun ja turvallisuuteen pellolta lautaselle. Samalla varmistetaan, että myös toimitusketjussa ja logistiikassa noudatetaan lainsäädäntöä, kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja pidetään huolta ympäristöstä. 

Esimerkkinä vastuullisesta hankinnasta on se, että Kotipizza sai vuonna 2017 ensimmäisenä pizzaketjuna maailmassa kansainvälisen MSC-sertifioinnin osoituksena siitä, että ketju käyttää vain kestävistä kalakannoista kestävin menetelmin pyydettyjä mereneläviä. MSC-katkarapujen matkaa Jäämereltä ravintolaan seurattiin konsernin hankintajohtaja Anssi Koivulan silmin Majakka-pizzan mainoskampanjassa vuonna 2019.

Hankinta ja tuotekehitys kehittävät raaka-aineiden laatua, terveellisyyttä ja turvallisuutta yhdessä toimittajien kanssa, esimerkiksi karsimalla ylimääräisiä lisäaineita ja hiomalla ravintosisältöä, käyttöominaisuuksia ja pakkauksia. Käytettyjen raaka-aineiden kotimaisuusaste on korkea, esimerkiksi Kotipizzassa jo yli 70 prosenttia. Se tukee asiakaskokemusta, koska kuluttajat arvostavat kotimaista ruokaa. Alla Kotipizza-yrittäjä Jaana Korhonen Jyväskylästä kertoo raaka-aineiden vastuullisuuden merkityksestä pizzatyössä.

Vastuullinen työpaikka

Ravintoloissa noudatetaan lakeja ja sopimuksia sekä huolehditaan taloudellisista ja työnantajavelvoitteista, kuten veronmaksusta ja työsuojelusta, sekä kaikkien turvallisuudesta, terveydestä ja tyytyväisyydestä. Niiden pohjana ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja yhteistyö ketjun ja yrittäjien välillä. Epäkohtiin puututaan tehokkaasti. Vastuullisten toimintatapojen täytyy toteutua koko työsuhteen ajan rekrytoinnista lähtien.  

Vastuullamme on antaa yrittäjille valmiudet menestyksekkääseen liiketoimintaan. Sen vuoksi ketjuissa tarjotaan monipuolista tukea ja mahdollisuuksia koulutukseen, osaamisen kehittämiseen ja uralla etenemiseen. Esimerkiksi multiyrittäjyyttä, jossa yrittäjä johtaa kahta tai useampaa ravintolaa, on kehitetty ja koulutusohjelmaa laajennettu laadukkaan johtamisen tueksi. Vuonna 2019 11 kotipizzalaista sai kauttamme ammattitutkinnon.

Yhteistyötä ja konseptin toteutumista edesauttavat ketjuille rakennetut sisäisen viestinnän kanavat, joissa yrittäjät ja työntekijät tulevat kuulluiksi. Ketjujen yleisiä ohjeistuksia ja yrittäjien tukimateriaaleja päivitetään jatkuvasti. Hyvinvointia luodaan kannustamisella, palkitsemisella ja virkistystoiminnalla, kuten yrittäjien yhteisillä tapahtumilla.

Haluamme, että ravintoloissakin jokainen voi toteuttaa konsernin missiota työssään ja kokea näin työnsä merkitykselliseksi. Hyvä työntekijäkokemus välittyy asiakkaalle hyvänä asiakaskokemuksena. Toiminnan menestys riippuu siten ratkaisevasti yrittäjien ja heidän työntekijöidensä tyytyväisyydestä, jota mitataan ja arvioidaan ketjuissa. Esimerkiksi Kotipizzassa 76 % yrittäjistä suosittelisi Kotipizza-yrittäjyyttä muille. Merkityksellisyyttä korostetaan myös ketjujen viestinnässä, jossa kuullaan yrittäjien ja työntekijöiden tarinoita. Se vahvistaa työnantajamielikuvaa, edesauttaa rekrytointia ja saa aikaan ylpeyttä ravintolatyöstä. 

Ravintolatoiminnalla tuemme yrittäjyyttä ja luomme työpaikkoja Suomeen, muun muassa nuorille ja maahanmuuttajille. Alla Kotipizza-yrittäjä Juho Timberg Tampereelta kertoo, miten hän tekee ravintoloistaan hyvän työpaikan. 

Kiertotalous ja ilmasto

Ilmastonmuutos on noussut yhä tärkeämmäksi teemaksi yhteiskunnan ja ympäristön tulevaisuudessa. Koska puhtaat ja riittävät luonnonvarat ovat edellytys ruuantuotannolle ja ihmisten hyvinvoinnille, ilmastonmuutos vaikuttaa kriittisesti Kotipizza Groupinkin menestykseen. Siksi kiinnitämme erityistä huomiota toimintamme ilmastovaikutuksiin, kuten kasvihuonekaasupäästöihin, ja haemme keinoja tutkia ja pienentää niitä. Tähän liittyy olennaisesti kiertotalousajattelu – se, että käytämme mahdollisimman vähän materiaaleja, hyödynnämme ne tehokkaasti ja kestävästi ja heitämme niitä mahdollisimman vähän hukkaan.

Ympäristön hyväksi on tehty paljon sekä toimitusketjussa että ravintoloissa. Vihreät arvot huomioidaan raaka-aineiden ja tavarantoimittajien valinnassa. Yksi esimerkki on rucolanverso, jonka tuotanto on lähes päästötön. Tarjoamme kuluttajille ympäristöystävällisiä tuotteita, joita tuodaan esiin markkinointiviestinnässä. Ketjuissa on panostettu edelläkävijyyteen laadukkaissa kasvis- ja vegaanivaihtoehdoissa ja lähellä tuotetussa ruuassa. Esimerkiksi Kotipizzassa kaikki liha on suomalaista. Pakkaukset ovat kierrätettäviä ja muovin käyttöä on karsittu. Energiatehokkuutta kehitetään ja hävikkiä vähennetään laadukkailla laitteilla, digitaalisella omavalvonnalla ja fiksuilla kuljetuspalveluratkaisuilla. 

Yksi esimerkki viimeaikaisesta ympäristötyöstä on Kotipizzassa toteutettu hanke ruokahävikin mittaamiseksi ja vähentämiseksi, jossa asiakkaat haastettiin karsimaan hävikkiä omalta osaltaan. Hankkeen pohjalta täyden ruokalistan Kotipizzoissa otettiin käyttöön ResQ Club -äppi, jossa ravintolat voivat myydä alennettuun hintaan esimerkiksi ylimääräisistä raaka-aineista tai vahingossa väärissä täytteistä valmistettuja pizzoja. Työ jatkuu kehittämällä ravintoloiden jätteidenkäsittelyä. Ketjujen yrittäjille ja työntekijöille pyritään tarjoamaan yhä enemmän tukea ja koulutusta ympäristöasioissa, kuten hävikin torjumiseksi. Alla Kotipizza-yrittäjä Juha Kinnunen Vantaalta kertoo ympäristöasioiden ja ruokahävikin torjunnan merkityksestä asiakkaille.

Vastuullisuus konsernihallinnossa

Panostukset vastuullisuuteen eivät synny itsestään. Ne toteutuvat yhteisten vastuullisten  arvojen ja kulttuurin kautta. Vuonna 2018–2019 toteutimme Kotipizza Groupissa hankkeen, jossa kartoitimme ja dokumentoimme yrityskulttuurimme – sen, ketä olemme ja miten haluamme toimia yhdessä. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että kulttuuri on yrityksen jokaista työntekijää koskeva asia, ja siksi jokaisen täytyy saada myös osallistua sen luomiseen. Työ jatkuu yhä tiimeissä, sillä kulttuuri muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Sen kehittämisen tarkoituksena on paitsi panostaa henkilöstön hyvinvointiin, myös vahvistaa sisäisiä prosesseja ja antaa jokaisella kotipizzalaiselle valmiudet vastuulliseen toimintaan omassa työssä.

Kotipizza Groupin kulttuuriin kuuluu myös mahdollisuus laittaa hyvä kiertämään. Osallistumme henkilöstön voimin yhteisiin hyväntekeväisyystempauksiin, kuten Nenäpäivään ja Plan Internationalin kampanjoihin.